KÄSINSIDOTTUJA KIRJOJA

Binderi on helsinkiläisen kirjansitojamestarin yritys, joka valmistaa käsinsidottuja, uniikkeja kirjoja käsin kirjoittaville ja piirtäville ihmisille.


Tuotteitani ovat muun muassa lokikirjat, ajattomat kalenterit sekä muisti- ja päiväkirjat.

Kaikki tekemäni kirjat ovat yksilöitä. Teen lisäksi pieniä sarjoja, mutta niissäkin jokainen kirja on omannäköisensä, esimerkiksi kannet voivat olla erivärisiä tai eri materiaaleista. Siksi jokaista kirjaa löytyy verkkokaupasta vain yksi kappale.

Lokikirja on veneilijän perusvaruste ja se soveltuu hyvin myös muille matkaajille, esimerkiksi reppureissaajille ja karavaanareille.

Ajattoman kalenterin  voit ottaa käyttöön mihin vuodenaikaan ja millä viikolla tahansa; yhtä hyvin perinteiseen tapaan vuoden tai lukuvuoden alussa kuin vaikkapa keskellä kesää. Täydennä viikkoaukeamille päivämäärät ja sinulle merkitykselliset asiat.

Tyhjät muistikirjat odottavat täyttämistäsi! Niihin voit kirjata, piirtää tai askarrella esimerkiksi päivän tapahtumat, tulevaisuudensuunnitelmat, unelmat, säätilat, puutarhasi yrtit ja kukat tai havainnot matkoiltasi, tai mökkivieraasi voivat kuvailla käyntinsä kohokohtia.

Binderi

info@binderi.fi

@binderibooks

@binderibooks